20.4.2010

6.viikko Trexania

Viime lauantaina (17.4.) meni sitten jo kuudes Trexan-annos. Alkuviikosta käsiin ilmaantui aivan ihme ihottumaa,  mahtaakohan johtua lääkekuurista.

(Jos joku nyt ihmettelee näitä postauksia, teen ne lähinnä itseäni varten, jotta pysyn kärryillä missä mennään.)

11.4.2010

Reissusta on palattu hengissä, ja matkalaukkukin tuli yhtä aikaa perille molempiin suuntiin. Kyllä se vaan niin on, että pieni irtiotto piristää kummasti, varsinkin kun olen viimeiset viisi vuotta asunut itselleni ei-niin-mieluisassa opiskelukaupungissani. Tosin siihenkin tulee tämän kuun lopussa muutos, kun muuttokuorma lähtee synnyinkaupunkiani kohti.

Vaikka sr-reuma ei ihan kauheasti elämääni sinällään vaikuta, huomaa, että kyllä se erilaisia pikkujuttuja aiheuttaa, joita ei ennen ollut. Nytkin jouduin arpomaan, mihin siirrän kirjat; joko vanhempieni luoksi pieneen (rehellisesti sanottuna persaukiseen) ympäristökuntaan vai mummolleni isoon kaupunkiin, jossa on yliopistosairaala. Yllättäen kunnan tk:n hoidon taso(ttomuuden) tuntien päädyin siirtämään kirjat mummolleni. Varsinkin kun kaupungin asukkaat saavat käydä erillisellä reumavastaanotolla, eivätkä joudu menemään aina sisätautien osastolle. Eipä ole ennen tältä kantilta tullut asioita muuttoa suunnitellessa mietittyä. 
En siis ole ottamassa omaa asuntoa, koska työhakemuksia on vetämässä ympäri Suomea, joten asunnon vuokraamisessa ei olisi paljon järkeä. 

Otsikkoon viitaten; tänään nostin Trexanin annoksen puoleentoista tablettiin. Nyt jännityksellä odotan, aiheuttaako suurempi annos jotain haittavaikutuksia. Ensi viikolla sitten taas vähän pisteltäväksi.

4.4.2010

Nappia naamaan

Tällä viikolla oli sitten jo neljäs annos Trexania, ja tähän mennessä mitään pelättyjä sivuvaikutuksia ei ole tullut.
Veriarvot ovat kunnossa (senkkaa ja crp:tä lukuunottamatta), joten ensi viikolla nostetaan annos 1½ tablettiin.

Sitä ennen onkin mukavaa tiedossa, sillä tiistaina klo 6.00 lähtee kone kohti Berliiniä, luonnollisesti pitää toki Helsinki-Vantaan kautta kiertää, mihinpä täältä suoralla lennolla pääsisi. Aion olla uhkarohkea ja laittaa laukun ruumaan, ei jaksa tunkea kaikkea kosmetiikkaa siihen saakelin pikkupussiin. Laukku on onneksi niin tyhjä, ettei suurta kriisiä pääse tapahtumaan, tarkoitus kun on shoppailla ihan antaumuksella Odotan jo innolla pääsyä vaihto-aikana tutuksi tulleisiin vaateliikkeisiin.

Lisäksi on tarkoitus käydä parissa taidemuseossa ja muutamissa kohteissa, jotka edellisellä kerralla vuonna 2004 jäivät käymättä. Ainakin Reichstag ja Dom. Ja TV-torni.

Huom. Alla loistava sarjakuva, joka kuvaa rakasta harrastustani erittäin hyvin.

Tuttu tunne


Lähde: http://www.hs.fi/wulffmorgenthaler

Ei mitään lisättävää.